Ilmoittaudutaan kurssille. Luetaan kirjallisuutta. Katsotaan luentotallenteita. Opitaan ja omaksutaan. Kirjoitetaan essee, jonka pituus on tiukasti rajattu max kolmeen A4-sivuun. Palautetaan essee. Sitten jäädään odottamaan palautetta.
Odotetaan palautetta.
Ilmoittautudutaan toiselle kurssille. Luetaan taas kirjallisuutta. Katsotaan taas luentotallenteita. Jälleen opitaan ja omaksutaan. Kirjoitetaan nytkin essee, jonka pituus on tiukasti rajattu tällä kertaa max neljään A4-sivuun. Palautetaan toinen essee. Sitten jäädään odottamaan palautetta sekä ensimmäisestä että toisesta esseestä.
Oho. Palautetta saatiin. Eikä mennyt niin kuin tiedätte-kyllä-missä. Jos palautteen ensimmäisestä tehtävästä olisi saanut ennen toista, olisiko toista kirjoittaessa voinut välttää ensimmäisessä tekemänsä virheet?
Palautetta siis saatiin. Tällä kertaa palaute ei ollut kovin rakentavaa ja ohjaavaa, vaan palaute oli lähinnä hyvin kontrolloivaa ja virheitä osoittelevaa. Analyysi puuttui. No. Eipä sille annetuissa sivumäärissä ollut tilaakaan. Ja jos esimerkiksi esseetänsä ei ollut rakentanut tehtävänannon mukaisten kysymysten mukaisesti ja tarkkaan annetussa järjestyksessä kysymyksiin vastaten, oli kyseessä virhe. Väärin! Väärin! Väärin! (Kyynisempi alkaisi epäillä tarkistavan opettajan sisälukutaitoa...)
Palautteenanto on siis hyvin hienovaraista hommaa. Tämän kokemuksen perusteella ottaisin mieluummin vastaan oksat pois ja linjat suoriksi -tyylistä palautetta kuin pieniin palasiin jaoteltua yksi-piste-sinne-toinen-tuonne-palautetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti