Päivitä materiaalisi!

"Ei kai se opiskelijoita haittaa, että työtilassa on edellisenkin kurssin slaidit. Niin ja sitä edellisenkin."


"Sehän on hyvä vain, että on ylimääräistä matskua tarjolla."


"Muistaakseni tää työtila oli ihan ok, otatanpa siitä kopion, kun kurssinkin pitäis alkaa parin päivän päästä jo."


Joo. Ja ei.

On ehdottoman tärkeää, että verkko-opintojakson materiaali on ajantasaista. Erityisen tärkeää on, että aikataulut ja ohjeistukset ovat juuri sille tämän vuotiselle ryhmälle räätälöidyt ja päivitetyt. Tämä kävi ilmi näissä käynnissä olevissa opinnoissa, kun aiemmasta kurssista kopioitu työtila ei ollut ajan tasalla. Jotkut opiskelijat olivat ehtineet ostaa jo väärät kurssikirjat, ennen kuin joku kysyi opettajalta, miksi listoja oli kahdenlaisia. Työtilassa oli vanhentuneita linkkejä, jotka eivät johtaneet mihinkään ja ylimääräistä materiaalia, joka uudessa toteutuksessa olikin karsittu pois. Opintopaketin edetessä epäily herää: ovatko tämänkään yksittäisen kurssin matskut ja linkit kohdillaan?

Materiaalin määrä ja selkeys ovat suorassa suhteessa toisiinsa. Jos vanhat slaidit, videot ja matskut jäävät työtilaan, olisi syytä laittaa ne johonkin erilliseen kansioon tai ainakin nimetä ne selkeästi.

Ja kas! näin saamme opiskelijalle tuoreen opiskelukokemuksen!

Yksin, niin yksin. (Mutta jos annat karkin, voin olla kiltisti.)

Olen tässä viime aikoina pyöritellyt pedagogisia termejä ihan vain sisäistä reflektoijaani herätelläkseni - se taisi nukahtaa joskus v. 2001 Villa Ranan Paulaharju-salin takariviin, kun suoritin opettajan pedagogisia opintoja.

Behaviorismiin on törmännyt käytännössä, kun on katsellut, kuinka ystävät kasvattavat lapsiaan ja konstruktivismin ylistyslaulua kuultiin (muistaakseni) juuri niissä opettajaopinnoissa. Mutta niistäkin on toki jo aikaa, joten uutta oppia on tietenkin tullut tilalle ja täydennykseksi vaikkapa esim. konnektivismin muodossa.

Sulautuvan opetuksen seminaarissa Helsingissä 2011 käsiteltiin useassakin esityksessä yhdessä oppimista, tekemistä ja kokemista. Mitkä menetelmät verkko-opettaja valitsee kurssillensa, millaisin menetelmin verkko-opettaja laittaa opiskelijansa tekemään töitä? Yritin selventää asiaa kuvan avulla:

Norjalainen keynote-puhuja Morten Flate Paulsen selvitti esityksessään, että heillä suositaan yksilönä-ryhmässä-mallia - siis verkostoissa tapahtuvaa yhteistyötä, jonka avulla yksilö oppii. Näin opiskelu olisi joustavaa ja oppiminen ei riippuisi (niin paljon) muista ryhmän jäsenistä tai reaaliaikaisesta tekniikasta. Yleisön joukossa kuhistiin hieman: "Mitä? Etteikö kollaboratiivinen opiskelu olisikaan paras menetelmä?" Koettiin ilmeisesti, että norjalaisten malli oli askel taaksepäin. (Yksilöllinen oppiminen --> Kooperatiivinen oppiminen --> Kollaboratiivinen oppiminen)

Mielenkiintoinen oli Sulop-seminaarissa esitelty organisaatioviestinnän kurssi, jossa oppiminen tapahtui akvaariossa:

Kurssin hubina toimi FB-ryhmä ja sinne koottiin keskustelut ja linkit tuotoksiin, jotka oli palautettu ja jaettu esim. Google Docsin avulla. Parikymmenen kurssilaisen lisäksi Fb-ryhmässä oli n. 200 ulkopuolista jäsentä, joita kannustettiin antamaan palautetta opiskelijoille ja osallistumaan keskusteluihin. (Piirtämässäni kuvassa siis asiantuntijat hoveroivat akvaarion yllä ja lähettävät asiantuntijasäteitään akvaarion Fb-ryhmäläisille.) Aika hieno asiantuntijapankki kurssilla!

Näissä käynnissä olevissa opinnoissani on nyt suoritteilla kolme kurssia - kaksi kylläkin on jo loppusuoralla. Kaikki kurssit ovat noudattaneet samaa kaavaa: ensin wikin kirjoittamista (yksin/yksilönä/yhdessä) ja sitten case-tehtävän kirjoittaminen (yksin). Wikiä siis kirjoitettiin (tietty) yksin, mutta koko ryhmän tuotokset ovat (tietty) vapaasti luettavissa ja muokattavissa. Voidaan siis puhua parviälyn hyödyntämisestä. Case-tehtävät on tähän mennessä tehty yksin - vertaisarviointia tosin käytettiin webbistrategiakurssilla.

Voisin kyllä mörköjäyhänä suomalaisena olla samaa mieltä norjalaisten kanssa: yksilönä opiskelu on joustavaa. Ryhmätyöt olivat livenä opiskellessakin aina vähän sellainen puristuspuristus, jossa yksi osaava päätyi ajattelemaan ja joku toinen ahkera kirjoittamaan kaikkien puolesta. Verkossa työskennellessä ryhmätöissä on vielä muutama liikkuva osanen lisää fejs-to-fejs-opiskeluun verrattuna. Mutta ei heitetä vielä kirvestä kaivoon! Ehkä kyse on vain maalaisjärjen käytöstä ja siitä, että osaa kirjoittaa prosessin osaset auki siten, että opiskelijat eivät tunne oloaan hylätyiksi edes verkkoryhmäoppimisessakaan!


P.S. Älkää huoliko, ystävien kanssa puhuttiin jo behaviorismiasiat selviksi. Oltiin samaa mieltä.

P.P.S. Sain ensimmäisestä isosta case-tehtävästäni loppujen lopuksi arvosanan C. Arvosana-asteikko on A-E, F olisi ollut hylätty. Fb-tukiryhmämme viestien perusteella arviointi oli tiukka ja paraskin ruotsalainen oli saanut vain B:n. Olen siis iloinen keskivertoudestani!

Vertaispalautteesta

Kurssilla oli yhtenä tehtävänä vertaispalautteen antaminen formaalisti ja lähteitä käyttäen. Toisen opiskelijan case-tuotosta piti siis arvioida rakentavasti ja ja arviointi piti linkittää kurssikirjallisuuteen.

Kas tällaisia tuntemuksia kohdehenkilömme kävi läpi:

1) Kauhistuminen. Ai tätä kurssipakettia ei voinutkaan opiskella itsenäisen mörkömäisesti vaan pitikin heittäytyä vuorovaikutukseen jonkun toisen opiskelijan kanssa? Ja vielä jonkun toisen RUOTSALAISEN opiskelijan kanssa? Oh noes!

2) Sisäisen kilvoittelun nostattama hiki: kun case-tehtävän deadline on tuolloin ja vertaisarvioinnin deadline tuolloin, niin silloinhan minun pitää ihan oikeasti saada työni tehtyä, jotta jollakin toisella opiskelijaparalla riittäisi arvioitavaa ja että opettajalle ei nyt vain koituisi lisävaivaa, jos vaikka myöhästyisin ja sitten hänen pitäisi etsiä minulle joku toinen varsinaisesta deadlinesta myöhästynyt vertaisarviointipari. (Jäi vielä kaksi tuntia aikaa deadlineen.)

3) "Aijaa, höh!" Arviointiparit oli heitetty kasaan random-valinnalla ilmeisesti tehtävien saapumisjärjestyksen perusteella. Minulle osui parikseni verovirkailija, typ. *haukottelee ja ihmettelee, missä ne mediaseksikkäät ja coolit ruotsalaiset designerit ja redaktörit piileksivät*

4) Tarmo. (Lue = surffailua Facebookissa ja toimetonta olemista ja sen havainnointia, että parini on näemmä lähettänyt työnsä minulle.)

6) Pakko. No nyt oli aktivoiduttava. Mitäs se pari olikaan kirjoitellut? Missäs ne lähdekirjat olivatkaan? Mikä tämän jutun juoni olikaan? Häh?

7) Ihmetys. Miksi parini oli valinnut eri näkökulman? Olenko ymmärtänyt kurssikirjallisuuden täysin väärin? Miksi parini on kirjoittanut näin pitkästi? Olenko itse jättänyt omasta casestani jonkin tärkeän asian huomioimatta? Miksi? Miksi?!?

8) Onni. Se ruotsalainenkin oli tehnyt kirjoitusvirheitä. Se ruotsalainenkin oli tehnyt lähdeviittauserheitä. Se ruotsalainenkin on inhimillinen. (Sillä aivan varmasti olin omassa case-tehtävässäni kirjoittanut kömpelöä suomalainen-oppii-ruotsia-koulussa-ruotsia.)

7) Jännitti ihan pirusti. Kun nyt en ole kymmeneen vuoteen mitään akateemista ruotsiksi kirjoittanut, niin olikohan omassa arviointitekstissäni nyt sitten kaikki anserit ja denna-detat ja på-vid-förit ja skribenten-granskar-jutut kohdillaan.

8) Turtumus. Huomiointi, että parini on näemmä lähettänyt arviointinsa minulle. Siis sen tekstin, missä hän vertaisarvioi minun tuotostani. Sain sen viikko sitten. En ole vielä uskaltanut avata postia ja lukea sitä.


Tiesittkeö muuten, että vertaisarviointitehtävä (peer review) on ruotsiksi respondentuppgift?

Ruotsalainen yhteisöllisyys

... ja onnistuisiko temppu Suomessa?

Kun kurssipaketti lähti käyntiin, kirjoittivat kaikki osallistujat itsestään esittelyn kuvan kera oppimisalustalle. Hej, jag heter...! Jag kommer från...! Jag jobbar som...! hihkuimme me kaikki ja laitoimme mahdollisimman edustavan kuvan näytille itsestämme. Paras puoli ensin. Kuitenkin alku tuntui tahmealta ja muut opiskelijat pelottavan päteviltä.

Vaan nyt on kaikki toisin! Nyt tuntuu siltä, että muilla opiskelijoilla on kasvot ja sielu ja ääni, vaikka ruotsalaisia ovatkin. "Miksi niin?" kysytte te ja minä vastaan: "Kiitos Facebookin." Muut opiskelijat olivat verkkoluennolla päättäneet perustaa opintoryhmän Facebookiin ja sinnepä minäkin tieni löysin. Facebook-ryhmässämme jaetaan lähdeviitevinkkejä ja näkökulmapohdintoja, siellä valitetaan etä- ja aikuisopiskelijan arkea, siellä tsempataan (Kämpa på bara!), kun ei enää jaksettaisi puristaa deadlinea kasaan. Nyt tiedän, että Caroline on ahkera ja Jessicalla oli eilen ongelmia opiskelijaportaaliin kirjautumisessa ja että Åsa tietää, mistä kurssikirjat kannattaa tilata.

Vähän kuin ennen vanhaan opettajan saapumista odotellessa tai fikapaussilla luentojen välissä: pitää vain uskaltautua juttusille, jotta saa kontaktin.

Palautteenanto ja odottamisahdistus

Ilmoittaudutaan kurssille. Luetaan kirjallisuutta. Katsotaan luentotallenteita. Opitaan ja omaksutaan. Kirjoitetaan essee, jonka pituus on tiukasti rajattu max kolmeen A4-sivuun. Palautetaan essee. Sitten jäädään odottamaan palautetta.

Odotetaan palautetta.

Ilmoittautudutaan toiselle kurssille. Luetaan taas kirjallisuutta. Katsotaan taas luentotallenteita. Jälleen opitaan ja omaksutaan. Kirjoitetaan nytkin essee, jonka pituus on tiukasti rajattu tällä kertaa max neljään A4-sivuun. Palautetaan toinen essee. Sitten jäädään odottamaan palautetta sekä ensimmäisestä että toisesta esseestä.

Oho. Palautetta saatiin. Eikä mennyt niin kuin tiedätte-kyllä-missä. Jos palautteen ensimmäisestä tehtävästä olisi saanut ennen toista, olisiko toista kirjoittaessa voinut välttää ensimmäisessä tekemänsä virheet?

Palautetta siis saatiin. Tällä kertaa palaute ei ollut kovin rakentavaa ja ohjaavaa, vaan palaute oli lähinnä hyvin kontrolloivaa ja virheitä osoittelevaa. Analyysi puuttui. No. Eipä sille annetuissa sivumäärissä ollut tilaakaan. Ja jos esimerkiksi esseetänsä ei ollut rakentanut tehtävänannon mukaisten kysymysten mukaisesti ja tarkkaan annetussa järjestyksessä kysymyksiin vastaten, oli kyseessä virhe. Väärin! Väärin! Väärin! (Kyynisempi alkaisi epäillä tarkistavan opettajan sisälukutaitoa...)

Palautteenanto on siis hyvin hienovaraista hommaa. Tämän kokemuksen perusteella ottaisin mieluummin vastaan oksat pois ja linjat suoriksi -tyylistä palautetta kuin pieniin palasiin jaoteltua yksi-piste-sinne-toinen-tuonne-palautetta.

Videot ja nauhoitteet totaalietäkurssilla

Kurssilla, jota parhaillaan yritän suorittaa, on ollut vierailevia asiantuntijoita työelämästä luennoitsijoina. Luennot ovat nähtävissä ja kuultavissa Connect Pro -tallenteina. Myös kurssin opettaja on tehnyt omia esitystallenteita, joissa hän on valottanut verkkostrategioiden saloja.

Hyvä, kiva, bra.

Yhdellekään luennolle en ole päässyt "livenä" (siis suoraan lähetykseen) osallistumaan, vaan olen nimenomaan joutunut turvautumaan tallenteisiin. Pikaisia huomioita:

1) Opettajan tallenteet tuovat läheisyyttä ja lämpöä. Ei tule tunne, että tekisi tyhjille seinille, hylätyille pihoille ja autioille taloille, kun opettaja on tehnyt kurssinaloitusvideon, kirjallisuustiivistelmän tai muun ohjausvideon, jossa hän valottaa kurssitehtävien tarkoitusta.

2) Pitkät tallenteet eivät innosta. Vaikka asiantuntijaluento onkin mielenkiintoinen, puhuvan pään ja perinteisten listapallukkaslaidien tuijottaminen puuduttaa. Esitykseen kannattaisi tehdä jonkinlainen pikaeditointi tai sisällön purku; jollakin tavalla merkitä esim. slaidien vaihtumiskohdat.Tietty voisi myös miettiä, kannattaisiko sisältö pilkkoa pienempiin osasiin - siis lyhyempiin videotallenteisiin.

3) Tallenteet ovat kuitenkin ehdottomasti hyvä juttu. Ne tuovat sisältöön vaihtelevuutta ja ne tekevät kurssikirjallisuuden teoriat elävimmiksi.

4) Asiantuntijuus kasvaa. Hienoa, että asiantuntijavieraat ovat sallineet luentojensa tallentamisen. Luentoihin on pääsy suljetun verkkoalustan kautta, joten missään julkisessa jaossa esitykset eivät ole. Monilla tuntuu olevan alkukantainen pelko tai muu tunnetila, että jos oman esityksen antaa tallentaa, sen löytää kohta YouTuben katsoituimpien listalta. Näinhän se ei taida kuitenkaan ihan olla.

5) Joustavuus on jees. Luokkahuoneluentoon verrattuna verkkoluennossa on ainakin yksi etu: kun luokassa tylsyyttä voi paeta vain piirtelemällä luentomuistiinpanoihin, tuijottelemalla maisemia ikkunasta tai nykyään kännykkäsurffailemalla, voi verkkoluentoa seuratessa aina painaa pause-nappulaa.

Etäopiskelijan (epä)aktiivisuus

Kun itse vetää verkkokurssia, sitä luulee, että opiskelijat roikkuvat kaiken liikenevän aikansa työtilassa odotellen uusia tiedotteita ja tehtäviä ja kommentteja tai ihan vain ihaillen opettajan, tuon viisan ja hyvän, luomien tehtävien sulavaa bittiolemusta.

Emmepä me opiskelijat siellä roiku, emme. Nyt kun itse on opiskelijan roolissa, huomaa, että työtilassa käy palautuspäivien välissä hyvin harvakseltaan. Näissä opiskeluissa alustana on yksinkertaiselta vaikuttava WebCT, jossa on kuitenkin ainakin yksi hyvä ominaisuus: kun menee kurssin työtilaan käymään, ajankohtaiset, kurssiin liittyvät opettajan viestit pompahtavat näyttöön katsastettaviksi. Vaikka ei viikkoon olisi työtilassa käynytkään, saa nopsasti tiedon siitä, mitä viestejä opettajalla on. Toki hyvin jäsennelty info-etusivu ajaisi saman asian.

Ehkä työtilassa roikkuisikin enemmän, jos kurssin tehtävät olisivat nimenomaan verkossa suoritettavia tai esim. työtilassa käytäviä keskusteluita. Nyt kun tehtävät ovat esseemuotoisia ja niitä valmistellaan omin päin, ei tarvetta päivittäiseen työtilavisiittiin ole.

Toisen ison case-tehtävän palautus lähestyy. Täytyy ryhtyä roikuskelemaan verkossa...